Maikkikselta sain leimailla ihania steampunkleimoja, joita värittelin ja nyt liitän jo aikaa tehtyihin pohjiin. Tässä erityisen onnistuneet värit minusta. :) Oma kehu,vai miten se oli?
...filosofoinnille on tässä pieni hetki tilaa, koska en löydä ikkunan avaajaa - tiedättehän se kahva. Meillä on niitä n. 3 ja nyt ne ovat kaikki "jossain".
Sellaista olen tässä viimeaikoina pyöritellyt päässäni, että miten tavattoman vaikeaa sitä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Olla armollinen ja nähdä oma elämä ja siihen liittyvät valinnat riittävinä ja minulle oikeina. Miten pitkään ihminen hakee hyväksyntää... nyt esimerkiksi omailta vanhemmiltaan? Silloinkin kun tietää, että on kovin erilailla maailmaa katseleva kuin he?
Sitäkö se on aikuisuuteen tai ihmisyyteen kasvaminen, että tajuaa ettei ikinä voi täyttää eikä ole tarkoituskaan täyttää vanhempien toiveita ja odotuksia? Pettymyksen tunnetta itseä ja ehkä vanhempien odotuksia kohtaan. Oivallus siitä, että elän omaa elämääni ja kuitenkin itselleni. Ei liene tarkoituskaan täyttää vanhempien toiveita vaan tehdä ratkaisuja, joiden kanssa itse on onnellinen.
Sitten peilaan tätä itseeni vanhempana. Millaisia odotuksia minä lataan lasteni niskaan? Onko hän riittävän hyvä sellaisena kuin on? Millaisin silmin katselen lastani ja mitä hänelle sanon? Mikä on minun viestini lapselleni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".