lauantai 20. helmikuuta 2016

Shopppailua

 Eilen ajoin työpäivän päätteeksi pakoputkisuorana Sastamalaan (Vammalaan) viemään autoa huoltoon. Samalla otin reippailun kannalta ja kävelin edestakaisin lähes koko 2 tuntia kestäneen huolto ajan. Matkan kohdekin oli selvä, poikkesin Decoretessa. Yläkuvassa näkyvät tavarat tarttuivat sieltä matkaani. Tai tässä osa ostoksista, toista osaa en näytäkään, sillä sen ostin Seinäjoella pitämilleni kursseille. Seinäjoen puuhanaiset Ina ja Marjo ovat tehneet hienoa työtä joten kurssit ovat täynnä ja nyt vain jännittää itseä, miten kurssien vetäminen sujuu - siitä kokemusta on verrattain vähän.  Mikäli muuten sinua kiinnostaa tulla katsomaan ja imemään ainakin sähläämisenergiaa niin se on mahdollista kevään AskarteluPirtillä Murikassa - kurssillani Play, create and have fun with your Art Journal!
 Toki piti päästä heti kokeilemaan ostoksiani ja niitä ideoita, joita niistä heti ensi alkuun lähti. Siitä syntyi tämä artjournal sivu. Dylussionin mustasivuiseen kirjaan. Alla gelliprittejä ja kukat sekä palapeli työstetty eilen hankituilla materiaaleilla. Tekstin kirjoittelin teininäitinä elämämisen pulmista. ...avuttomuus, kun tuntuu ettei osaa ja sen tein mustekynällä Indian Inkillä.
Itse olen ihan ihastunut tuohon kukkajuttuun. ---uskon, että sitä nähdään korteissa jatkossa:)

1 kommentti:

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".