sunnuntai 27. joulukuuta 2015

LifeBook2015: Week 50 - Sunlight & Roses with Effy Wild

 Ihana Effy, hän on mielettömän taitava ja yksityiskohtainen sekä opetuksessaan että töissään. Huikeaa :)

Tässä oivalsin sen, että jos olen valinnut sen että teen tuntitöissä ensin katsoen videon ja sitten työn menetän oppimisessa jotakin. Eniten opin kun etenen videon kanssa vaihe vaiheelta - tällöin ei välistä jää askeleita pois ja opin myös eniten. Omaa inspiraatiota tai luovuutta ehkä näin saan vähemmän käyttöön mutta oppiminen on varmempaa.
 Tällä tunnilla korvaan tarttui heti alusta se, että Effy kokee, että työ/artjournal sivu, jota tekee pitkään, useita pieniä yksityiskohtaisia, pitää sisällään enemmän tekijäänsä. Tämän sivun jälkeen en voi olla erimieltä.
Sisällön tunnille nappasin ajatuksista, joita pyritän tällä hetkellä päässäni paljon. Minun on vaikea sanoa ei. Minun on vaikea hahmottaa aikaani ja oman kestokykyni rajoja, jolloin helpohkosti ajaudun tekemään liikaa, stressaannun. Rakastan monenlaisia asioita, mutta kiire nostaa stressin silloinkin kun tekeminen on mieluisaa/rakasta.

Minun pitäisi miettiä nyt, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä, ja mille antaa aikaansa. Mitkä asiat eivät ehkä niinkään tärkeitä? Selvää on se, että jatkuvasta kiireen tunteesta toivoisin pääseväni tilaan, jossa koen rauhaa ja aikatauluttomuutta. Olen hektinen ihminen. Seisten nautitusta kahvista kohti kirjaa ja mukavan näköisiä teekuppeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".