torstai 28. toukokuuta 2015

Artjournal: Salaisuus

En tiedä, mitä sanoisin, mistä aloittaisin. Sanat katoavat ympäröivään hiljaisuuteen ja rauhaan. Kaikki se huuto on karannut nurkista ulos ja hyvä niin. Se oli kamalaa. Kumpa se ei olisi niin vaikeaa, ihmiseksi kasvaminen, ihmisen kasvattaminen - ja voiko toista lopulta kuitenkaan kasvattaa? Ja jos niin miten paljon? Tai miten sitä pitäisi?

Sanoisin sen, mitä sanoin silloinkin kun raivo oli ylimmillään - olet rakas, rakkaimpani.  Ylitse tursuavassa raivossasi. Yritän parhaani, ottaa koppia ja saada kiinni. Jos en raivosta tai sen syystä, niin sinusta pikkuinen. Ei se ihan helppoa ole, koska olen se pahan alku ja juuri. Se ärsyttävin ja ilkeä.

Nukut. Hengityksesi kulkee tasaisesti. Hymyilet unissasi. Harot unen ohi kiitävää hetkeä. Ja miten avuton olenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".