perjantai 3. tammikuuta 2014

Vihreäsilmäinen katti

Koukussa Kortteihin haaste #133 on luonnos, jonka näetkin yllä. Luonnos on aika runsas, mutta katsotaan,  miten onnistun. :) Luonnokset ovat haasteita mulle, juuri siksi, että en tahdo saada kaikkia elementtejä korttiin mahtumaan.

Tänään aloitin piirtämällä kuvia.
 Piirtelyn kanssa on hassua se, että toisina päivinä onnistuu ja toisina ei.

Tänään onnistui - mielestäni.
Pikkuneiti totesi näiden olevan sellaisia "PetShop"-mallisia eli isopää ja pieni vartalo.


Sitten gelleilemään -huomaan ihastuneeni tummaan lilaan, jota löytyy tästäkin :) Lisäksi kullan keltaista ja metallihohtoista roosaa/tummaavaalean punaista. 




Sitten suikin punaista ja keltaista suihketta, ja siitä tuli liian punainen. Kuva vasemmalla on siis ennen ja oikealla jälkeen - minä nimittäin käytin paperin juoksevan veden alla, jolloin osa suihkeesta peseytyi pois. 
 Sen jälkeen kokoilemaan korttia. Viimeisenä maalasin kissan ja laitoin kohoteipeillä paikoilleen. Melko hauska kortti, ja erittäin veikeä kissa, vaikken mikään kissaihminen olekaan.
Vihreäsilmäinen katti





Tässä katti vielä lähemmässä tarkastelussa


Ja tässä yritys kuvata kolmiuloitteisuutta. :) Muut hahmot pääsevät kortteihinsa hieman myöhemmin, sillä nyt koti, lapset ja ystävät saavat omia minut lopuksi päivää. Mukavaa perjantaita kaikille.


3 kommenttia:

  1. Kyllä olet taitava piirtäjä! Ja kortti on hieno!

    VastaaPoista
  2. Vallan mahdottoman hieno kortti ja piirustukset. Tykkään myös itse tehdyistä taustoista.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".