sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

TuplaO alias Omituinen Otus


 Korstiston haaste#37 peräänkuuluttaa SAMAN TOISTOA
Tässä toivotaan vaikkapa samaa kuvaa useampaan otteeseen, samaa leimaa, samaa koristetta jne.
 
Heti luettuani "tehtävän annon" mieleeni paukahti ajatus eräästä kauniista raikasvärisestä paperista, jonka käyttämisen olen kokenut jokseenkin haastavaksi. Paperin väreineen ja raitoineen pidin mielessäni piirtäessäni tätä omituista otusta, joka kortissa toivottaa onnea. TuplaO toistaa kortin värejä, jotka ovat punainen (lämmin, melkein oranssi), keltainen valkoinen ja vihreä. Mustaa ja harmaata kortissa on lähinnä korostusvärinä. Muutakin toistoa löytyy mm. feikkisaumat kiertävät kaikkia papereja, nappeja on useampia ja alkuun Onnea oli kaksi kertaa, mutta valmiiseen korttiin se mahtui lopulta kuitenkin vain kerran. Ja Rölli-peikon ihana runo sopii tähän korttiin (toistoineen), kuin nenä päähän... 



TuplaO

 omituisten otusten kerho.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho.
Jos yksinäinen on sinun pesäkolosi,
jos murheelliseksi tunnet olosi;
silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän:
meitä ei olekaan aivan vähän.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho.
Jos sinun äänesi tulee ulos meluna,
jos sinun nenäsi on niin kuin peruna;
silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän:
meitä ei olekaan aivan vähän.
Omituisten otusten kerho,
omtuisten otusten kerho…
Ei sinun kannata sitä panna pahaksi
jos sua joku nimittää möhömahaksi;
silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän:
meitä ei olekaan aivan vähän.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho…
niinhän se on, että jokaista maailmassa,
joku toinen voi pitää omituisena;
silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän:
meitä ei olekaan aivan vähän.
Omituisten otusten kerho,
omituisten otusten kerho…
Sanat ja sävellys Allu Tuppurainen



Tällä viikolla kortiston haasteen yhteydessä kysytään: Paras nettiostoksesi?
- Paras nettiostokseni on todennäköisesti vielä ostamatta (ja luulen, että se on jokin stanssi/kohokuviostanssi tai muuta vastaavaa ja näen sen melkein jo siintävän silmissäni), mutta tähän mennessä paras on tekstileimasimet, joita tilasin kerralla lähes kaikkiin tilanteisiin joita kuvitella saattaa sekä Created by - leima, joka on vielä matkalla kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin - piristää aina mieltä. Se julkaistaan, kun olen sen lukaissut. Yritän jäljittää katoavat kommentit.
Katoavista kommenteista en tiedä, mutta automaattikommentteja ropisee, joten sanavahvistus palaa "kehiin".