maanantai 19. helmikuuta 2018

Otson synty

 Kun ihminen yhtäkkiä tai tasaisin väliajoin, syttyy uudelleen ja uudelleen kaivertamisen ihanuudesta - ei lino tai softman kaiverruslevykään jätä kylmäksi. Pääsin kotiin välineiden kanssa ja kaiversin (sormet välillä pistellen) useamman tunnin putkeen. Kunnes Otso oli valmis.
Simppeli ja yksinkertainen karhu. Ystävällinen ja hieman haikea ja surumielinen. Herkkä ja herkästi kyynelehtivä.  Otso tulee varmasti tutuksi.

Alakuvassa osa töistä jotka printtailin - suuri määrä johtuu siitä, että tutkin miten saan mm. kirjan sivulle parhaan mahdollisen painojäljen.

Muutama muistiasia itselle:
* putsaa pöytä kaiverrusroskasta ennen painamisen aloittamista
* älä laita liikaa maalia
* laita softis paperin alle
* pyri hiertämään tasaisesti

Ihanaa hommaa oli. Rentouttavaa ja vei mennessään.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Ohittamaton ystävänpäivä

 Viimeiseen iltaan se meni ja kortit lähtivät reilusti myöhässä. Posti sen sijaan toimi kuin rasvattu salama ja kortit olivat perilla reilu vuorokausi lähettämisen jälkeen...

Tein taustat kortteihin DistressOxidemusteilla, joita minulla alkaa olla melkoinen sävykavalkaadi.

Leimat ovat ...Hm. piti se nopeasti sanoa, mutta palataan siihen, nyt en tästä lämpimästä sohvan nurkkaan rakentamastani pesästä nouse. :)

Kuvat onnistuivat huonosti (kuvasin ne yövalossa - syystä että aamulla piti saada postiin... ja kiireellä). Mutt a omasta mielestä leimausjälki oli aikaisempaa kädenjälkeäni huomattavasti parempaa..







lauantai 17. helmikuuta 2018

Viimelauantaina Ikaalisissa

Viikko sitten lauantaina minulla oli ilo olla mukana Jehkottaren pitämällä leimailukurssilla Nannan puodilla Ikaalissa. Päivä oli 100% onnistunut. Itsellä oli jotenkin seesteinen ja rauhallinen mieli. (Saattoi johtua siitä, että armas ystäväni oli jo ennakkoon sanonut, että suurin puolmani mitä leimaamiseen tulee on kuvitelmani sen nopeudesta. Ja tottahan Taru törisi.) Kurssi vastasi tarpeeseeni ja tapasin ihania ystäviä ja uusiakin tuttavuuksia.

Opin kurssilla valtavasti leimoista ja leimojen eroista sekä siitä leimailusta. .... Malttia malttia ja ajatus mukaan - kokeile ensin suttupaperiin ja vasta sitten seisten leimataan.

Ylhäällä olevan tagin saattelin valmiiksi vasta kotona ja alakuvan kukka-aiheen myös. On muuten leimattu gelliprintille.
P.s. Nannan puodilta tarttui mukaan yhtä ja toista. <3 ihana liike

perjantai 16. helmikuuta 2018

Jämämaalia ja jämä aikaa....


Kis kis kis!

No joskus (aika usein näinkin) maalaillen ja maksutellen - heitellen ylijääneitä värejä villisti sekaisin, tehden kuvan tai taustaa ihan ilman ajatuksen hiventä ja sitten myöhemmin koota siitä jotain. Jonkinlainen kokonaisuus. Ehkä.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ihanasti isoa arttia.


Dina Wakleyn Media Journal iso ihana ja minulla on se: Jee!!!

Tämä on ensimmäinen sivun, jonka siihen sain aikaiseksi. Innoituksena joku instagramissa näkemäni sivu. Tämän sivun tekeminen oli tosi kivaa. Leikkisää ja lapsellisen hauskaa.

Ensin maalasin akryylimaalilla neliöitä sivun täyteen - käyttäen pastellisävyjä. Ekan kerroksen kuivuttua jatkoin maalaillen ja sitten inktensen kynillä ja muistalla kuitukynällä. :) Teemana tällä sivulla oli maaseutukylä tai jotain ....

In this page has animals in it. There is fish and cow - so I hope it goes in Art Journal Journey :) For the month.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Menetyksen kohdatessa


 Elämässä kuten kaikessa muussakin on alku ja loppu. Se on luonnollista ja kuuluu asiaan. Joskus loppu tulee yllättäen ja liian aikaisin. Varoittamatta. Joskus siihen on aikaa ja mahdollista valmistautua. Joskus se on helpotus ja antaa rauhan.

Yhtä kaikki läheiset ja omaiset jäävät menetyksen kanssa tähän aikaan. Ja maailmassa on aukko. Kestää hetken, että aukon kanssa oppii elämään. Toisinaan aika saattaa parsia aukkoa umpeen "aika parantaa" ja toisinaan parisimisen hoitavat yhteiset muistot.

Suruun ja menetykseen voi suhtautua monella tapaa. Suojella siltä ei kuitenkaan voi. Kuolema on lopullinen ja sillä tapaa armoton.

Toisaalta. Meillä kuolema on aina ollut osa elämää ja melkein osa arkeakin. Läheltä on lähtenyt niin isoja ja merkityksellisiä ihmisiä, että heidän muistamisensa ja haudalla käyminen on ollut osa lastenkin arkea ihan pienestä pitäen. Rakkaat ihmiset säilyvät ja elävätkin muistoissamme, kaskuissa joita heistä kerrotaan. 

Itse koen vahvasti niinkin, että kuoleman tiedostaminen - oman rajallisuuden oivaltaminen - antaa Elämälle sen ainutkertaisuudessa arvon ja merkityksen. Elämä on nyt ja tässä. Sitä ei voi uusia, kelata takaisin alkuun tai katsoa 100 000 kertaa YouTubesta. Elämä on nyt ja tässä - käytä se hyvin.



torstai 8. helmikuuta 2018

Ihan vaiheessa vielä....

...mutta koska aloitus on aina niin kovin tärkeää.

Viimeinkin uskalsin astua itserakentamani ja lähinnä pään sisäisen kynnyksen yli ja maalata. Kunnolla. Isosti. Monta. Kanvaspohjalle. Ensin muutama "kuuma" vinkki - tai ainakin minulle ne ovat tosi toimivia juttuja.

Kuvassa vasemmalla on kostea paletti. Tarjotin, jossa on useampi kerros kasteltua talouspaperia - niin märkää kuin voi olla, kuitenkin niin ettei vesi vielä valu yli. Sen päällä leivinpaperi ja voilá! altapäin maalit kosteana pitävä paletti on valmis. En tiedä teistä, mutta itselle on ongelma akryyli maalien kanssa se, että ne tuppaavat kuivahtaa liian nopeasti. Osin ehkä siksi, että minulla harvoin on yhtäjaksoista aikaa työskentelyyn vaan loikin tekemässä milloin mitäkin aina välillä. Tämän kikan opin Lifebook tunnilla ja tämä toimii. Tänään jätin ihan testausmielessä osan maaleista yön yli (pääsääntöisesti maalaan jämämaalit pois heti, koska en pidä maalin hukkaan heittämisestä)... Tässä maalina Amsterdamin akryylimaalit. Niitä olen oppinut käyttämään ja pidän niistä.

Paletin reunassa näet myös sen välineen, jolla maalaamisen aloitin eli Wedgen silikonikamman. Olen hankkinut lajitelman jo aikaa sitten, ja käyttänyt paljon mm. gelliprinttien kuviointiin ja gelmediumin leivittämiseen ja ilmakuplien poistamiseen, mutta ensimmäistä kertaa käytin sitä maalin levittämiseen. Ja voi pojat! kyllä tykkäsin jäljestä - toki luonnolliseti yksityiskohtien lisääminen vaatii toisenlaiset työvälineet, mutta silikonikampa oli riittävän iso ja epämääräinen ja mahdollisti näin itselle sen kynnyksen ylittämisen. Yli miettimiseen ei ollut tilaa.


(Työasennostani olisi varmasti jollakulla paljonkin sanottavaa. Maalasin istuen ja pyöritellen kavasta käsissäni - ihanan essuni ansiosta saatan antaa työn ottaa tukea helmasta pelkäämättä vaatteiden puolesta. )

 Sitten olikin pakko saada uittaa sormet maaliin ja seuraava kerros syntyi sormin - tein siis tässä kolmea kanvasta yhtä aikaa. Ajatuksena lähinnä se, että näistä tulee jonkinlainen yksittäisten töiden sarja. Jotakuinkin niin, että ne olisivat toistensa sisaruksia, mutta kuitenkin erillisiä...



Tällaiseen vaiheeseen työt jäivät nyt...